Uutiset
Porin satamaratojen peruskorjaukseen 20 miljoonaa euroa

Porin satamaratojen peruskorjaukseen 20 miljoonaa euroa

Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt Porin satamaratojen eli Pori–Mäntyluoto–Tahkoluoto -rataosuuden peruskorjaukseen 20 miljoonaa euroa. Työ sisältyy perusväylänpidon parantamishankkeisiin vuosille 2020–2022.

Perusparannushankkeessa päällysrakenteet uusitaan ja tehdään samalla myös muita radan parannustöitä. Hanke varmistaa Porin satamien tavaraliikenteen sujuvuuden pitkällä aikavälillä.

– Porin satamalle radan peruskorjaus on elinehto. Yli puolet sataman kuljetusvolyymeista kuljetetaan raiteilla. Satama on jo tehnyt merkittäviä investointeja yksityiseen rataverkkoonsa ja investoinnit jatkuvat edelleen. Pori–Mäntyluoto -radan sähköistys on vastikään valmistunut, joten Pori–Mäntyluoto–Tahkoluoto -rataosuuden peruskorjaus tulee olemaan luonnollinen jatke kehitykselle, sanoo Porin Satama Oy:n toimitusjohtaja Sari De Meulder.

Porin Satama Oy on jo aiemmin peruskorjannut Tahkoluodon ratapihan. Töiden yhteydessä rakennettiin myös kaksi uutta purkuraidetta.

Tahkoluodon sataman kautta kuljetetaan muun muassa venäläistä kivihiiltä.